Näin kertoo alueen historia...
Haaga-Vantaa -suunnitelma
Haaga-Vantaa suunnitelma oli tällainen keskitetty suunnitelma ja eräs Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston projekteista (1960-luvulla).
Palvelut oli tarkoitus sijoittaa lähipalvelupisteisiin siten, että maksimietäisyys asunnosta lähimpään myymälään olisi n. 300 metriä. Ja kaikesta tästä huolimatta suuremmat aluekeskustason palvelut olisivat nopean junayhteyden päässä Helsingin keskustassa.
Etelä-Vantaan yleissuunnitelma
Etelä-Vantaan suunnittelussa huomioitiin erityisesti paikallispalvelujen tärkeys. Tämä oli myös huomioitu Martinlaakson ostoskeskusta suunniteltaessa ja rakennettaessa. ”Lähiökeskusten optimikoko on kuitenkin suhteellisen pieni, sillä asukkaiden on saatava lähikeskuksen tarjoamat jokapäiväiset palvelut ehdottomasti jalankulkuetäisyydeltä.
Tässä suhteessa on viime vuosikymmenellä (1960-luvulla) tapahtunut valitettavia virheitä ja sen vuoksi onkin uusilla asuntoalueilla (mm. Martinlaaksossa) palattu lähipalveluiden osalta myös korttelimyymäläperiaatteeseen eräiltä osin, mm. ”tossu”- tai ”kivijalka”- eli asuirakennuksen katutasossa sijaitsevat myymälät. Näin totesi Etelä-Vantaan kokonaissuunnitteluun vasta perustetun Etelä-Vantaan aluekeskustoimiston johtaja Tarmo Palonen Salpa Rakennuttaa lehden numerossa 1/70.
Martinlaakson luonnonläheisyys
Kun taloja alettiin rakentaa Martinlaaksoon, oli pääperiaatteena jo kaavoituksessa luonnonläheisyys ja tämä toteutui parhaiten siten, että alueella puita kaadettiin ainoastaan paikoilta, mihin oli tarkoitus rakentaa taloja ja pihoille jäivät ne puut, mitkä siellä silloin sattuivat olemaan samoin kuin eräät suuremmat kiviset siirtolohkareet. Näin kerrostalojenkin suurikokoiset piha-alueet säilyivät mahdollisimman luonnonmukaisina.
Toinen merkittävä seikka oli, että talot rakennettiin mahdollisimman kauas toisistaan ja niinpä kerrostalovaltaisen alueen tonttien rakennustehokkuus oli keskimäärin 0,75. Kerrotaan, että Martinlaakson nykyisen asemakaavan laativat aikoinaan Nils Kostiainen ja JuhaniWallenius juuri näitä luonnonläheisyyden periaatteita noudattaen.
Vuoden 1968 asemakaavassa oli Martinlaakson keskustaan suunniteltu 6-kerroksisia liike- ja asuinrakennuksia. Sisäasiainministeriön vastustuksen vuoksi liikerakennukset määrättiin kuitenkin korkeintaan 2-kerroksisiksi ja muutakin rakennusoikeutta rajattiin. Näin saatiin tavallaan viranomaisten määräyksestä alueen luonnonläheisyys säilytetyksi.
Kunnallistekniikan rakentamisesta Martinlaaksossa
Aluerakentajien ja kunnan välisen yhteistoimintasopimuksen mukaan Martinlaakson kunnallistekniset työt oli jaettu ulkoiseen ja sisäiseen osuuteen.
Ulkoisella kunnallistekniikalla tarkoitettiin aluetta varten tarpeellisten päävesijohtojen ja kokoojaviemäreiden, jäteveden pumppaamojen ja puhdistamon, ylävesisäiliön (vesitornin) sekä sisääntulo- ja liitäntäteiden rakentamista.
Ulkoisesta kunnallistekniikasta asukkaat ovat maksaneet n. 30 mk/asuntoneliömetri. Martinlaaksontie molemminpuolisine kävely- ja pyöräteineen, alikulkutunneleineen ja liittymineen kuuluivat ulkoiseen, kunnan rakennettavaan osuuteen kuten tietenkin myös niiden puhtaana- ja kunnossapito.
Sisäisellä kunnallistekniikalla tarkoitettiin Martinlaakson alueella rakentajien omistamia alueita palvelevien katujen, jalankulkuteiden, katuaukioiden, yleisten paikoitusalueiden, katuvalaistuksen sekä vesi- ja viemärijohtojen rakentamista ja puistoalueiden kunnostamista. Sisäisestä kunnallistekniikan toteutuksesta vastasivat aluerakentajat. Suunnitelmat hyväksyi kunta ja sieltä käsin tapahtui myös työn tekninen valvonta. Kun kadut olivat valmiit, ne luovutettiin kunnalle otettavaksi yleiseen käyttöön.
Kunnan ja Asuntohallituksen hyväksymän kustannusarvion mukainen sisäisen kunnallistekniikan hinta oli n. 50 mk/asuntoneliömetri. Kuitenkin kaavamuutoksista aiheutuneet kunnallistekniikan lisäykset saattoivat nostaa jatkossa kustannuksia.
Haaga-Vantaa suunnitelma oli tällainen keskitetty suunnitelma ja eräs Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston projekteista (1960-luvulla).
Palvelut oli tarkoitus sijoittaa lähipalvelupisteisiin siten, että maksimietäisyys asunnosta lähimpään myymälään olisi n. 300 metriä. Ja kaikesta tästä huolimatta suuremmat aluekeskustason palvelut olisivat nopean junayhteyden päässä Helsingin keskustassa.
Etelä-Vantaan yleissuunnitelma
Etelä-Vantaan suunnittelussa huomioitiin erityisesti paikallispalvelujen tärkeys. Tämä oli myös huomioitu Martinlaakson ostoskeskusta suunniteltaessa ja rakennettaessa. ”Lähiökeskusten optimikoko on kuitenkin suhteellisen pieni, sillä asukkaiden on saatava lähikeskuksen tarjoamat jokapäiväiset palvelut ehdottomasti jalankulkuetäisyydeltä.
Tässä suhteessa on viime vuosikymmenellä (1960-luvulla) tapahtunut valitettavia virheitä ja sen vuoksi onkin uusilla asuntoalueilla (mm. Martinlaaksossa) palattu lähipalveluiden osalta myös korttelimyymäläperiaatteeseen eräiltä osin, mm. ”tossu”- tai ”kivijalka”- eli asuirakennuksen katutasossa sijaitsevat myymälät. Näin totesi Etelä-Vantaan kokonaissuunnitteluun vasta perustetun Etelä-Vantaan aluekeskustoimiston johtaja Tarmo Palonen Salpa Rakennuttaa lehden numerossa 1/70.
Martinlaakson luonnonläheisyys
Kun taloja alettiin rakentaa Martinlaaksoon, oli pääperiaatteena jo kaavoituksessa luonnonläheisyys ja tämä toteutui parhaiten siten, että alueella puita kaadettiin ainoastaan paikoilta, mihin oli tarkoitus rakentaa taloja ja pihoille jäivät ne puut, mitkä siellä silloin sattuivat olemaan samoin kuin eräät suuremmat kiviset siirtolohkareet. Näin kerrostalojenkin suurikokoiset piha-alueet säilyivät mahdollisimman luonnonmukaisina.
Toinen merkittävä seikka oli, että talot rakennettiin mahdollisimman kauas toisistaan ja niinpä kerrostalovaltaisen alueen tonttien rakennustehokkuus oli keskimäärin 0,75. Kerrotaan, että Martinlaakson nykyisen asemakaavan laativat aikoinaan Nils Kostiainen ja JuhaniWallenius juuri näitä luonnonläheisyyden periaatteita noudattaen.
Vuoden 1968 asemakaavassa oli Martinlaakson keskustaan suunniteltu 6-kerroksisia liike- ja asuinrakennuksia. Sisäasiainministeriön vastustuksen vuoksi liikerakennukset määrättiin kuitenkin korkeintaan 2-kerroksisiksi ja muutakin rakennusoikeutta rajattiin. Näin saatiin tavallaan viranomaisten määräyksestä alueen luonnonläheisyys säilytetyksi.
Kunnallistekniikan rakentamisesta Martinlaaksossa
Aluerakentajien ja kunnan välisen yhteistoimintasopimuksen mukaan Martinlaakson kunnallistekniset työt oli jaettu ulkoiseen ja sisäiseen osuuteen.
Ulkoisella kunnallistekniikalla tarkoitettiin aluetta varten tarpeellisten päävesijohtojen ja kokoojaviemäreiden, jäteveden pumppaamojen ja puhdistamon, ylävesisäiliön (vesitornin) sekä sisääntulo- ja liitäntäteiden rakentamista.
Ulkoisesta kunnallistekniikasta asukkaat ovat maksaneet n. 30 mk/asuntoneliömetri. Martinlaaksontie molemminpuolisine kävely- ja pyöräteineen, alikulkutunneleineen ja liittymineen kuuluivat ulkoiseen, kunnan rakennettavaan osuuteen kuten tietenkin myös niiden puhtaana- ja kunnossapito.
Sisäisellä kunnallistekniikalla tarkoitettiin Martinlaakson alueella rakentajien omistamia alueita palvelevien katujen, jalankulkuteiden, katuaukioiden, yleisten paikoitusalueiden, katuvalaistuksen sekä vesi- ja viemärijohtojen rakentamista ja puistoalueiden kunnostamista. Sisäisestä kunnallistekniikan toteutuksesta vastasivat aluerakentajat. Suunnitelmat hyväksyi kunta ja sieltä käsin tapahtui myös työn tekninen valvonta. Kun kadut olivat valmiit, ne luovutettiin kunnalle otettavaksi yleiseen käyttöön.
Kunnan ja Asuntohallituksen hyväksymän kustannusarvion mukainen sisäisen kunnallistekniikan hinta oli n. 50 mk/asuntoneliömetri. Kuitenkin kaavamuutoksista aiheutuneet kunnallistekniikan lisäykset saattoivat nostaa jatkossa kustannuksia.
Yllä olevat tekstit ovat suoria lainauksia 1960-70 luvuilla ilmestyneistä Salpa Rakennuttaa -lehdistä.
Kaikesta edellä olevasta herää kysymys: Mikä on alkuperäisen asukkaan vaikutusmahdollisuus mahdolliseen täydennysrakentamiseen ja alueen ilmeen muuttamiseen?
