19.8.2007, päivitetty 22.8.2007
Teräväpiirto ja sen lisäarvo
Digipappa Tauno Äijälä rauhoitteli tänään radion digi-illassa soittajia sillä, että nykyiset tv-kanavat säilyvät perustarkkuudella (ts. suttupiirtona) ainakin seuraavat 10 vuotta. Kenenkään digisovitinta nyt ostavan ei siis tarvitse pelätä, että laite vanhenisi parissa vuodessa, kun teräväpiirtolähetykset alkavat.
Yleisradion Mikael Jungner muotoili saman asian 15.8.2007 tv-illassa suunnilleen näin: teräväpiirron lisäarvo on vähäinen ja voi olla, ettei Yleisradio tule koskaan käyttämään sitä ainakaan antenniverkossa. Yleisradio tekee päätöksiä teräväpiirrosta vuonna 2010.
Vallalla tuntuu olevan ajatus että ne, jotka haluavat katsoa teräväpiirtolähetyksiä, saavat maksaa siitä erikseen kaupallisille toimijoille. Teräväpiirto nähdään jonkinlaisena maksullisena lisäpalveluna.
Pidän tällaista ajattelua kummallisena ja lyhytnäköisenä. Oltiinpa teräväpiirron tarpeellisuudesta mitä mieltä tahansa, se yleistyy vääjäämättä. Sen takaavat laite- ja sisältöteollisuus, jolle kyse on isoista rahoista. Television kehitys ei todellakaan lopu digitalisointiin, päinvastoin.
En voi kuvitella, että Yleisradio olisi 1970-luvun alussa suhtautunut yhtä penseästi värilähetyksiin. "Ne, jotka haluavat nähdä värejä, katsokoot Mainostelevision ohjelmia. Mustavalkoinen kuva riittää meille. Hyvälle ohjelmalle riittää katsojia ilman värejäkin." Jos Yleisradio olisi jättäytynyt mustavalkoiseksi, se olisi ennen pitkää menettänyt katsojansa. Väri olisi houkutellut katsojat mainospöllön perään.
Kuka olisi tänään valmis katsomaan mustavalkoisia ohjelmia, vaikka ne olisivat hyviäkin? Etteikö kuvan laadulla muka ole merkitystä?
Ruotsissa ajatellaan toisin. SVT aloitti antenniverkon teräväpiirtolähetykset toukokuussa. Se haluaa pysyä mukana kehityksessä ja kilpailla katsojista jatkossakin.
Ellei Yleisradio seuraa ruotsalaisten esimerkkiä ja kiinnostu teräväpiirrosta ajoissa, se on vaarassa menettää katsojat kaupallisille kanaville. Sisällön merkityksen korostaminen ja pelkän suttupiirron varaan jättäytyminen voi koitua kohtalokkaaksi julkiselle palvelulle.
Teräväpiirto ja sen lisäarvo
Digipappa Tauno Äijälä rauhoitteli tänään radion digi-illassa soittajia sillä, että nykyiset tv-kanavat säilyvät perustarkkuudella (ts. suttupiirtona) ainakin seuraavat 10 vuotta. Kenenkään digisovitinta nyt ostavan ei siis tarvitse pelätä, että laite vanhenisi parissa vuodessa, kun teräväpiirtolähetykset alkavat.
Yleisradion Mikael Jungner muotoili saman asian 15.8.2007 tv-illassa suunnilleen näin: teräväpiirron lisäarvo on vähäinen ja voi olla, ettei Yleisradio tule koskaan käyttämään sitä ainakaan antenniverkossa. Yleisradio tekee päätöksiä teräväpiirrosta vuonna 2010.
Vallalla tuntuu olevan ajatus että ne, jotka haluavat katsoa teräväpiirtolähetyksiä, saavat maksaa siitä erikseen kaupallisille toimijoille. Teräväpiirto nähdään jonkinlaisena maksullisena lisäpalveluna.
Pidän tällaista ajattelua kummallisena ja lyhytnäköisenä. Oltiinpa teräväpiirron tarpeellisuudesta mitä mieltä tahansa, se yleistyy vääjäämättä. Sen takaavat laite- ja sisältöteollisuus, jolle kyse on isoista rahoista. Television kehitys ei todellakaan lopu digitalisointiin, päinvastoin.
En voi kuvitella, että Yleisradio olisi 1970-luvun alussa suhtautunut yhtä penseästi värilähetyksiin. "Ne, jotka haluavat nähdä värejä, katsokoot Mainostelevision ohjelmia. Mustavalkoinen kuva riittää meille. Hyvälle ohjelmalle riittää katsojia ilman värejäkin." Jos Yleisradio olisi jättäytynyt mustavalkoiseksi, se olisi ennen pitkää menettänyt katsojansa. Väri olisi houkutellut katsojat mainospöllön perään.
Kuka olisi tänään valmis katsomaan mustavalkoisia ohjelmia, vaikka ne olisivat hyviäkin? Etteikö kuvan laadulla muka ole merkitystä?
Ruotsissa ajatellaan toisin. SVT aloitti antenniverkon teräväpiirtolähetykset toukokuussa. Se haluaa pysyä mukana kehityksessä ja kilpailla katsojista jatkossakin.
Ellei Yleisradio seuraa ruotsalaisten esimerkkiä ja kiinnostu teräväpiirrosta ajoissa, se on vaarassa menettää katsojat kaupallisille kanaville. Sisällön merkityksen korostaminen ja pelkän suttupiirron varaan jättäytyminen voi koitua kohtalokkaaksi julkiselle palvelulle.
18.8.2007, muokattu 19.8.2007
Miten digiprojekti onnistui?
Näin analogia-ajan lähestyessä loppuaan digiprojektissa pitkään mukana olleet henkilöt kommentoivat haastatteluissa kehitystä tyytyväisenä: "hyvinhän tämä digiprojekti meni".
Itsetyytyväisyyteen ei pitäisi olla aihetta, sillä juuri mikään digiprojektin alkuperäisistä tavoitteista ei toteutunut. Antenniverkko saatiin kyllä digitalisoitua, mutta ellei kaapeliverkoille olisi myönnetty lisäaikaa, senkin aikataulu olisi pettänyt pahasti.
Alunperin digi-tv:n piti olla paljon muutakin kuin vain digitalisoitu televisio. Niin - mitkä olivatkaan digiprojektin alkuperäiset tavoitteet? Millä television digitalisointia aikanaan perusteltiin? Kuka muistaa, mitä päättäjille luvattiin, jotta heidät saatiin tukemaan hanketta? Ainakin nämä:
• Jakeluverkko säilyy kansallisessa omistuksessa. Digitalisoinnilla haluttiin varmistaa, että television jakeluverkko pysyisi jatkossakin suomalaisten hallinnassa. Sillä voisi olla merkitystä mahdollisen kriisitilanteen aikana. Pelättiin, että jos suomalaiset ehtivät hankkia laajassa mitassa satelliittilautasia, verkon ja lähetystoiminnan hallinta karkaa ulkomaille. Kustannussyistä jakeluyhtiö Digita myytiin kuitenkin ulkomaille heti, kun ostaja löytyi.
Lopputulos: kansainväliset sijoittajat omistavat nyt suomalaisen antennijakeluverkon.
• Uudentyyppiset ohjelmat. Digitalisoinnin piti synnyttää aivan uudenlaista ohjelmatuotantoa ja luoda markkinoita kotimaisille osaajille. Kesällä 1999 jaetuista tv-toimiluvista yhden sai WSOY:n Alfa-kanava, jonka piti tarjota koulutusta. Wellnetin "hyvän olon palveluverkko" sai toimiluvan uudentyyppiselle palvelukokonaisuudelle. Myös Turun, Helsingin ja Pirkanmaan paikallis-tv:t saivat toimiluvat. Mikään näistä kolmesta ei selvinnyt alkua pidemmälle. WSOY luopui Alfa-kanavan toimiluvasta pari päivää ennen digilähetysten virallista aloituspäivää ja Wellnetin rahoittajat luopuivat runsaan vuoden jälkeen.
Lopputulos: mitään uudentyyppistä tv-toimintaa ei syntynyt.
• Tietoyhteiskuntapalvelut. MHP-tekniikan varaan rakennetuilla palveluilla piti toteuttaa koko kansan tietoyhteiskunta sähköposteineen ja pankkipalveluineen. Mainostajille piti avautua aivan uudet markkinat vuorovaikutteisten tv-mainosten kautta.
Lopputulos: mikään näistä ei toteutunut.
• Nokian vahva rooli. Nokiasta piti tulla merkittävä tekijä digiaikaan siirryttäessä, olihan sillä pitkä kokemus televisioiden ja satelliittiboksien (STB) valmistamisesta. Nokia keskittyi kuitenkin puhelimiin ja vähän myöhemmin mobiilitelevisioon. Globalisaation seurauksena kaikki tv- ja sovitintuotanto siirtyi Kaukoitään, eikä alalla taida olla enää yhtään eurooppalaista toimijaa.
Lopputulos: Nokialla ei ole mitään tekemistä digi-tv:n kanssa (DVB-H perustuu erilaiseen ip-tekniikkaan).
• Kustannussäästöt. Digitalisoinnin luvattiin säästävän kustannuksia, jolloin ohjelmatarjonta monipuolistuu ja kotimaisille tekijöille riittää töitä. Todellisuudessa suomalaiset tekijät ja tuotantoyhtiöt ovat ahtaammalla kuin koskaan, kun kanavat näyttävät halvalla ostettua jenkkiohjelmistoa.
Lopputulos: mahdolliset säästöt ovat hyödyttäneet lähinnä kaupallisten tv-yhtiöiden osakkeenomistajia.
• Edelläkävijä hyötyy kehityksestä. Suomesta haluttiin tehdä edelläkävijä, koska sen uskottiin antavan kilpailuetua Nokialle, MHP-sovellusten kehittäjille ym. Tämäkin tavoite kääntyi päälaelleen, kun Suomi koki tyypillisen pioneerin kohtalon. Lopputulos: kiirehtimisen ja tiukan aikataulun vuoksi suomalaisista tuli keskeneräisen tekniikan testaajia, jotka maksoivat oppirahat muiden maiden puolesta (yli 400 000 soittoa digi-infoon kolmessa vuodessa).
• Kansainvälisten kanavien torjuminen Suomesta. Digitalisoinnin tärkeimpiä perusteluita oli torjua kansainvälisten maksu- ja satelliittikanavien tulo Suomeen. Suomeen haluttiin luoda tv-järjestelmä, jossa olisi riittävästi kotimaisia toimijoita ja tarjontaa kilpailemaan monikansallisia, maksullisia taivaskanavia vastaan. Keskeinen tavoite ei ainoastaan epäonnistunut, vaan kääntyi suorastaan päälaelleen: lopulta kansainväliset kanavat toivotettiin tervetulleiksi Suomeen, jotta suurelle kanavamäärälle saatiin kaupallisesti kestäviä toimijoita.
Lopputulos: tapahtui juuri se, mitä yritettiin välttää.
Nyt on saatu havaita, ettei digi-tv olekaan muuta kuin vanha televisio, jossa on vain aiempaa enemmän kanavia, ja niistäkin osa vain maksullisina. Kansallinen digiprojekti on epäonnistunut lähes kaikilla mittareilla. Nähtäväksi jää, milloin hankkeen vetäjillä on rohkeutta myöntää se.
Se, että kaikki meni mönkään, ei ollut tekijöiden vika. Pienen maan yritys ohjata markkinoita johti virheinvestointeihin ja tuli kalliiksi, mutta lopputulokseen sillä ei ollut juurikaan vaikutusta. Suomessa toteutui vääjäämätön, kansainvälinen kehitys, joka olisi tapahtunut joka tapauksessa. Suomen televisio ei ole enää kansallinen instituutio vaan osa globaaleja markkinoita.
Se, että kaikki meni mönkään, ei ollut tekijöiden vika. Pienen maan yritys ohjata markkinoita johti virheinvestointeihin ja tuli kalliiksi, mutta lopputulokseen sillä ei ollut juurikaan vaikutusta. Suomessa toteutui vääjäämätön, kansainvälinen kehitys, joka olisi tapahtunut joka tapauksessa. Suomen televisio ei ole enää kansallinen instituutio vaan osa globaaleja markkinoita.
17.8.2007
Harhautettiinko päättäjiä?
Jos digiprojektin alkaessa olisi kerrottu, että vuonna 2007 digitelevisio tarkoittaa vain kanavamäärän lisääntymistä (1.9. alkaen noin 27 tv-kanavaa, joista 16 maksullisia), olisiko maan hallitus päättänyt digitalisoinnista? Olisiko hallintoneuvosto antanut Ylelle luvan lähteä digiveturiksi jos se olisi tiennyt, millaisen toimintaympäristön kehitys tuottaa?
Missä nyt on paikallis-tv? Miksei 27 kanavan joukossa ole yhtään sivistys-, koulutus- tai esim. kansalaisjärjestöjen ylläpitämää kanavaa? Pornokanava kyllä löytyy, mutta se ei varmaankaan ollut digiprojektin alkuperäinen tavoite. Miksi kehitys koitui vain maksu-tv:n eduksi?
Tulee mieleen kysymys, johdettiinko hallitusta ja hallintoneuvostoa tarkoituksella harhaan lupauksilla tietoyhteiskunnasta ja kotimaisen osaamisen merkityksestä. Oliko insinööriusko vilpitöntä, vai käyttikö joku sitä keppihevosena omille tavoitteilleen?
16.8.2007
Digi-tv ja muutosvastarinta
Joissakin kirjoituksissa on rinnastettu television digitalisointia kritisoivat jääräpäiksi, jotka vastustavat periaatteen vuoksi kaikkia muutoksia. Jos he saisivat päättää, katsoisimme yhä mustavalkoista televisiota, naputtelisimme kirjoituskoneita ja puhuisimme lankapuhelimella.
Yhdessä tärkeässä suhteessa television digitalisointi eroaa kaikista aiemmista muutoksista: siitä on päätetty hallitustasolla ja siksi se koskee jokaista suomalaista. Siirtymät mustavalkoisesta televisiosta värilliseen, monolähetyksistä stereoon, analogisesta NMT-puhelimesta digitaaliseen GSM:ään tai vaikkapa filmikameroista digipokkareihin tapahtuivat markkinalähtöisesti. Ihmiset saivat siirtyä uuteen aikaan sitten, kun itse halusivat.
Digi-tv:hen siirtyminen taitaa olla Suomen historiassa ensimmäinen kerta, kun koko kansa pakotetaan hallinnollisilla päätöksillä teknologiseen muutokseen. Tämän vuoksi hankkeelta on lupa vaatia erittäin hyviä perusteluita. Niitä voi olla kahdentyyppisiä:
• Kansallinen etu. Valtio voi määrätä kansalaisia silloin, kun kyseessä on kansallinen etu. Televisiokanavien määrän tai katseluun kulutetun ajan lisääminen ei ole kansallinen etu, pikemminkin päinvastoin. Alkuperäisessä digiprojektissa tavoiteltiin hyötyä Suomen liike- ja kulttuurielämälle, tietoyhteiskunnalle ja jopa kansalliselle turvallisuudelle. Ne tavoitteet jäivät kuitenkin saavuttamatta.
• Pakko. Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomenkin digitalisoimaan tv-lähetyksensä. EU:n tavoiteaikataulu on vuodessa 2012; kansainvälinen Geneven sopimuksen takaraja on 17.6.2015.
Koska kansallista etua ei enää ole, jäljelle jää vain pakko.
13.8.2007, muokattu 22.8.2007
Miksi kaapeliverkko pitää digitalisoida?
Suomi on tietääkseni ainoana maailmassa päätynyt digitalisoimaan myös kaapeli-tv-verkon. Mitään todellista pakkoa siihen ei ole: kaapeliverkossa riittää vapaita taajuuksia, eikä analogialähetysten lopettamisella säästetä mitään. Esimerkiksi Ruotsissa kaapeliverkko elää omaa elämäänsä, eikä antennipuolen digisiirtymä vaikuta siihen millään tavalla.
Virallinen selitys Suomen valitsemalle linjalle on se, että Yleisradiolla on velvollisuus tarjota palvelunsa saman sisältöisinä kaikkien saataville. Siis sähköinen ohjelmaopas (EPG) ja vammaispalvelut (äänitekstitys, suomenkieliset tekstit suomalaisissa ohjelmissa) ovat riittävä syy sille, että noin puolen miljoonan kotitalouden on vastentahtoisesti ostettava uudet laitteet?
Suomen 2,4 miljoonasta kotitaloudesta noin puolet on kaapeli-tv:n piirissä. Näistä runsas puolet on tähän mennessä hankkinut digilaitteen. Voi olettaa, että jäljelle jääneet puoli miljoonaa taloutta eivät ole nähneet EPG:tä, vammaispalveluita tai uusia kanavia riittävän houkuttelevina, jotta heidän kannattaisi hankkia keskimäärin 181 euron hintainen digisovitin.
Yleisradio kielsi pitkään signaalinsa muuntamisen analogiseksi. Keväällä 2007 se joutui antamaan periksi ja kaapelikatsojat saivat lisäaikaa 29.2.2008 asti. Virallinen kanta on, että sen jälkeen kaapeliverkossa saa siirtää vain digitaalisia tv-lähetyksiä. Ministeriöllä ei kuitenkaan ole lakia, jonka nojalla analogiset kaapelilähetykset voitaisiin kieltää - ne jatkuvat, jos tv-kanavat, kaapeliyhtiöt ja heidän asiakkaansa niin haluavat.
Kaapeli-tv-yhtiöt ovat tietenkin hyvillään digipakosta. Se tietää niille uusia maksukanavien tilaajia, koska uusissa laitteissa maksukorttipaikka on valmiina eikä esimerkiksi Formuloita näe enää mainosrahoitteisesti. Lisäksi moni analogia-aikana kaapeliverkossa ilmaiseksi näkynyt ulkomainen tv-kanava muuttuukin digitalisoinnin myötä maksulliseksi.
Digitalisoinnin seurauksena uusille maksukanaville ja teräväpiirtolähetyksille jää entistä enemmän tilaa. Yksityisten kaapeliyhtiöiden bisneksen tukeminen ei kuitenkaan liene liikenne- ja viestintäministeriön tehtävä? Yksin pakollisista laitehankinnoista seuraa noin 90 miljoonan euron tulonsiirto tv-kauppiaille. On hyvin kuvaavaa koko digiprojektille, ettei kukaan ole julkisuudessa kyseenalaistanut tällaista menettelyä.
Miksi kaapeliverkko ylipäätänsä velvoitettiin digitalisoitumaan? Oma teoriani on, että päätös periytyy digi-tv:n alkuajoilta, jolloin vielä vannottiin MHP:n nimiin. Kaapelikatsojia ei voitu jättää tietoyhteiskuntapalveluiden ulkopuolelle. Linjavalintaa ei muutettu, vaikka sen perustelut hävisivätkin.
Digilähetyksiin siirtymisen pitäisi olla operaattorin ja asiakkaiden välinen asia. Normaalina yrityksenä kaapeli-tv-yhtiö toimii niin, että asiakkaiden enemmistön tahto toteutuu. Ja niinhän sen pitää ollakin, ilman valtion puuttumista asiaan.
Lisäys 25.8.2007: Ahvenanmaalla kaapelikanavat aikovat jatkaa analogisina helmikuun 2008 jälkeenkin. Olen yllättynyt, elleivät myös suomalaiset kaapelioperaattorit päädy samanlaiseen ratkaisuun.
12.8.2007
Vuoden antiympäristöteko
Digiajan alkaessa kymmeniä tuhansia televisioita päätyy tarpeettomina kaatopaikalle. Periaatteessa vanhoja putkitelevisioita voitaisiin yhä käyttää hankkimalla niihin digisovittimet, mutta monissa tapauksissa erillinen sovitin on niin hankala ratkaisu, että kannattaa mieluummin hankkia uusi digitelevisio.
Espoon Ämmänsuon kaatopaikalla on varauduttu digiaikaan tuomalla paikalle metallihäkki, jonka kyljessä lukee isolla TELEVISIOT.
Täysin toimivien televisioiden päätyminen kaatopaikalle on osa digiajasta maksettavaa hintaa. Toinen osa on lisääntyvä sähkönkulutus. Motiva, Kuluttajavirasto ja TUKES arvioivat keväällä 2007, että digisovittimet kuluttavat n. 3,7 % kaikesta Suomen kotitalouksien käyttämästä sähköstä. Se vastaa 19 000 sähkölämmitteisen pientalon vuosikulutusta. Digisovittimista aiheutuva 44 megawatin lisäkulutus vastaa yhden voimalan tuotantoa. Kotitaloutta kohti sähkö maksaa 17 euroa vuodessa, koko Suomessa siis 41 miljoonaa euroa.
Onkin erikoista, ettei kukaan ole vaatinut ympäristöselvityksen tekemistä digitalisoinnista. On niitä vaadittu pienemmistäkin hankkeista.
http://www.pjoy.fi/lehdet/index.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti